Heii ihanaiset 🥀

Mä kuuntelin tässä äskettäin musiikkia, jossa oli paljon riimipareja (eli sellasta suomipoppia). Ja tietysti mä inspiroiduin ja kirjoitin runon. Ihan runon, tää ei kai oo säeteksti? Vai onko? Kertokaa kommenteissa (vaikka säetekstin tarkka määritelmä jos tiedätte XD). :) Mutta päästän teidät nyt lukemaan tätä postausta!

I hope you enjoy this. <3

Kuva: Pixabay

Sä et riittänyt

Ensin olin mä ja Hilja, vaan me kaksi.

Oltiin onnellisia kahdestaan.

Mutta sitten sä tulit

ja yhtäkkiä kaikki muuttui paremmaksi.

Meillä synkkasi heti.

Naurettiin samoille Muumivitseille,

juotiin itsemme sokerihumalaan;

kaadettiin limsaa pikkareille

- vahingossa totta kai.

Välillä me ehkä jätettiin Hilja ulkopuolelle,

muttei me mitään pahaa tarkoitettu.

Oltiin vaan hetken omistettu toisillemme,

hetken, muttei sitä selitystä ymmärretty.

Meistä alkoi kiertää juoruja.

"Lesbot lesbot lesbot",

mä kuulin koulun vessan oven takaa.

Silloin tuntui,

että meidän ystävyyden alle olisi kaivettu kuoppia,

sellaisia loputtomia,

pimeitä loukkuja.

Kurkkua alkoi kaivertaa

aina kun katsoit mua.

Huulet tuntui yhtäkkiä kuivilta,

mutten uskaltanut huutaa apua.

Mua pelotti enemmän kuin koskaan.

Mä halusin olla sun,

mä halusin, että olisit mun,

mä halusin ylittää tuskan kuilun

sun kanssasi.

Mutta meidän juttu oli pakko lopettaa vain,

koska mä olen aina ollut tällainen:

mulle ei riitä mikään muu,

kuin olla kaikille muille vaan

se erinomainen.