Sanojen siivin

Heips! Oletteko valmiina lukemaan lyhyen tarinanpätkän? (Eikö ole ilmiselvää että tarinanpätkä on lyhyt...?) No, täältä pesee. Toivon että pidätte, ja toivon myös kovasti ettei tämä pätkä ole kovin iloista luettavaa. :) (Outo toive... Mutta se on totta! :D) Kyynelten juovittama maa Kaduilla kävellessäni en näe enää toivoa.  Edes se ei auta, että kaivautuu syvälle sinooperinpunaiseen sadetakkiin ja yrittää hartaasti muistella, kuinka nauroi yhdessä parhaan ystävänsä kanssa. Mikään ei enää auta. Jokaisen sydän repeytyy kahtia, eikä sitä voi korjata kuumaliimalla. Enkä näe enää vuoria. En puita. En iloa... Annetaan vain sateen huuhtoa maailma. Annetaan sen huuhtoa maailma kylmällä, vihlovalla vedellään ja tummentaa kadut kyynelillään. Annetaan pienien pilkahduksien himmentyä. Annetaan varjojen kasvaa ja levittäytyä kaikkialle. Kurkkuani kuristaa. Sitä on jatkunut jo viikkoja, liian pitkiä viikkoja, jotka toisensa perään tummentavat maailmaa. Putiikkien ennen iloisesti toitottavat "op

Moiks! Tänään saatte kuulla runon. Kyllä vain, RUNON. Koitan saada jonkun tarinan aikaiseksi perjantaihin mennessä, mutta en lupaa mitään.  En tiedä itse mitä mieltä olen tästä, joten toivottavasti te osaatte kertoa oman mielipiteenne! No, ei sen kummempia tähän alkuun. 🖤 Ei kukaan Kukaan ei halaa sua kun sä itket. Kukaan ei kuule sua kun sä huudat apua. Kukaan ei katso sua sillä tavalla.  Eikä kukaan ei sano sulle että oot kaunis. Sä oot muille vaan varjo. Haamu. Tuntematon. Liian himmeä ollakseen totta. Sä loistat vain öisin Mutta kukaan ei ole näkemässä sua. Eikä sun sisäistä kauneutta. Eikä sun myrskyävän kauniita silmiäsi. Kukaan ei anna sulle mahdollisuutta. Ei edes sitä ensimmäistä. Sä olet muille vain Ei-kukaan. Vaikka oikeasti sä olet koko maailma.

Heissan! 🖤 Luuletteko tuntevanne minut? Tässä postauksessa kerron itsestäni niin paljon, että varmasti jotain uutta tulee vastaan. 😉 Tai jos ei tule, niin voin antaa kunnon taputukset. 👏 Tämä ei virallisesti kuulu tämän blogin aiheeseen, mutta päätin nyt kuitenkin tehdä tämän ennen varsinaisia tarinoita & muuta sellaista.  Perho - millainen hän oikeastaan on? Niin kuin varmaan huomasitte, tätä blogia kirjoittelee 13-vuotias itä-suomalainen tyttö, Perho. Mutta millainen oikeastaan olen? Nyt kerron itsestäni aika paljon, ehkä voit samaistua johonkin? Miltä näytän? Tummat silmät ja kiharat hiukset - se olen minä. Monet kadehtivat luonnonkiharoita. (Koska suurimmalla osalla suomalaisista on suorat hiukset.) Mutta minä en. Minä omistan sellaiset. Ja minä  vihaan niitä. Ne eivät ikinä suoristu ja vain harvoin saan ne näyttämään hyvältä. Hiukseni ovat yhtä kuin ongelma. Olen blondi, mutta pahoin pelkään että minusta tulee ajan myötä brunette, sillä hiuksieni juuret ovat aika tummat. En