Liekki

Hellureeeeiiiiii!

Oletteko huomanneet, että yleensä tervehdykseni ovat "hei", "heips", "heissan", heyy"...? Älysitte kyllä. :) Tällaiset tulee multa luonnostaan. "Moi" kuulostaa jotenkin oudolta. Ihan kuin te lukijat seisoisitte siinä mun edessä!

Asiaan - nimittäin uuteen tarinaan. :D

Liekki

Käteni tärisevät ostoskassien painon alla. En tajua, miten paljon kolme kevytmaitopurkkia ja pari muuta hae-äidille-kamaa voi painaakaan. Sormiini jää punaiset rannut, kun lasken kasseista irti ja annan ostoksien valua kadulle.

Hengähdystaukoni kestää ehkä hieman liian pitkään. En jaksa vaivata mieltäni kotiintuloajoilla ja loputtomalla vanhempien paasauksella.

Hmm... Keskity nykyhetkeen. Niinhän sitä aina sanotaan. 

Mutta toisaalta... Jos myöhästyn, voin laskea syyt äitini niskoille. Hänhän minut tänne lähetti.

Silmäilen ympärilleni pimeään joulukuun iltaan. Katulamput tuovat kaduille oudon tunnelman, josta en oikeastaan pidä. Yksikin särisee, selvästi lampun vaihdon tarpeessa.

Tuuli käy mereltä kasvoihin, joten joudun vetämään mustan hupparini hupun pääni ylitse ja näyttämään sellaiselta nuorisogangsterilta. Gangerilta kauppakasseissa.

Vaelteleva katseeni löytää pian jotain erikoista. Oikeastaan erikoinen ei taida olla ihan oikea sana, sillä heitä näkee kaduilla päivät pitkät. Kerjäläisiä. Sellainen istuu nyt hiljaa maassa nojaten roskapönttöön. Selvästikin pitkät, luisevat sormet ovat kiertyneet pienen purkin ympärille. Jotkut yksittäiset ohikulkijat tuskin vilkaisevat ukkoa. Joko heillä on nenä kiinni puhelimessa, tai sitten he vain laahustavat ohi katse ei mihinkään suunnattuna.

Viima alkaa käydä jo huumavan kovaksi, joten päätän jatkaa matkaani kohti kotia. Kilometrejä ei ole kuin pari, mutta silti jalkani tuskin tuntevat kävelemistä. Hoipertelen muutaman sentin lumikerroksen valtaamalla tiellä.

Ohitan kerjäläisen. Katseeni tavoittaa miehen katseen. Ikää on mahdotonta lukea varjojen peittämiltä kasvoilta, mutta laitetaanko nyt äärirajoiksi 50 ja 90. Outoa kyllä, mutta sydämeni hakkaa, kun mies katoaa näkökenttäni ulkopuolelle. Ja hakkaakin kovaa.

En oikeastaan tajua, mitä olen tekemässä, mutta kaivan toista kauppakassia etsien sormillani jotain. Löydettyäni etsimäni luotan hampaisiini, vaikka muovin pureminen ei taida olla kovin suositeltavaa. No, niillä muovikääre ei ole edes vaivalloista repiä pois. 

Sivelen kynttilän vahamaista pintaa uppoutuneena taas ajatuksiini.

Kynttilä

ja steariini, jota on nyt minun kynsieni alla.

Kerjäläinen.

Tämä masentava talvinen ilta...

Pyyhkäisen punertavat hiukset syrjään kasvoiltani ja käännyn. H i t aaa s t i. En voi uskoa tätä yhtäkkistä tunnevyöryä. Lasken kynttilän maahan outo sydämentykytys edelleen soiden korvissani. Lasken sen noin parin metrin päähän ukosta. Eihän sitä tiedä, vaikka tuo heikkouden äärilaita olisi humalassa tai jotain. Kenties hän kantaa nuhjaantuneessa repussaan paria varastettua tölkkiä.

Kalastan kauppakassin pohjalta tulitikkuaskin. Heitän kaksi syttymätöntä tikkua jonnekin lumihankeen ja painan kolmannen tulitikun pään vasten askin kylkeä. Kolmas kerta toden sanoo, aivan oikein - liekki ilmestyy valaisemaan maailmaa. 

Se on varmaan vain mikroskooppisen pieni lohtu, ajattelen kävellessäni kotiin päin. Mutta ainakin minun sisälläni palaa pieni tuli. Pieni, lämmin liekki. Sydämeni tuntuu palasen isommalta.

***

En saisi olla enää ulkona. Kellon viisarit uhkaavat jo lähestyä yhtätoista. Mutta palatessani kotiin puoli tuntia sitten, huomasin äidin lähteneen jonnekin - luultavasti hänelle tuli yllätyskeikka. Hän on nimittäin sairaanhoitaja. Lisäksi isä veti hirsiä olohuoneen sohvalla, joten päätin, että nyt olisi otollinen aika piipahtaa vielä kerran ulkona. Vilkaisemassa sitä roskapönttöön nojaavaa ukkoa.

Hölkkään hieman kokeillakseni, pitääkö maa minut pystyssä. Pitää. Mikäs siinä, sitten voinkin juosta.

Tuuli on laantunut hieman, kun saavun satamalle. Siristän silmiäni, mutta ei mene sekuntiakaan, kun jo huomaan valopisteen. Se on minun kynttiläni! Kerjäläisen kasvot ovat edelleen hupun alla, mutta kynttilän pienen tulen ansiosta voin huomata jotain erikoista hänen naamastaan.

Hän hymyilee.