Mitä minä lupasin #1

Hei. :) Tämän tarinan oli tarkoitus olla ensin tuota ja tuota ja tuota... mutta siitä tulikin tämä. Tämä jatkotarina.

Tiedän hyvin, että tämä on lyhyt. Tiedän hyvin, että teitä se saattaa haitata. Mutta tämän jatkotarinan ei kuulukaan olla sellainen, mitä olette aina lukeneet. Nämä osat ovat ikään kuin suuren palapelin palasia. Tulkittavaa jää seuraavaan osaan...

Kuva: Pinterest

Mitä minä lupasin

Katsot minua kasvoillasi mitäänsanomaton ilme. Yritän etsiä harmaista silmistäsi merkkiä jostain. Silmäsi ovat kuitenkin tyhjät. Ne eivät heijasta kuvaani, jotta voisin nähdä oman epävarman ilmeeni. Ihan kuin naamassasi olisi kaksi pohjatonta lampea.

Suusi on pelkkä viiva. Ohut pinkillä huulikiillolla sutaistu siivu. En voi käsittää, kuinka seisot siinä näin vakavan asian leijuessa ympärillämme harson lailla.

"Lupaa", sinä kuiskaat. Äänesi värisee. Tai sitten se johtuu vain tuulesta, joka velloo ympärillämme.

Silmäsi ovat täyttyneet kyynelistä. Sydämeeni koskee nähdä sinut siinä, pulleat kyyneleet tulvimaisillaan silmistäsi. "Sun täytyy luvata. Muuten..." Lauseesi jää kesken.

Sanat liukuvat suustani. "Muuten sä..."

Läppäät minua. Ehkä sen oli tarkoitus osua käteen, mutta se osuu rintaani. Se ei satu (olet liian heikkona lyödäksesi kovaa), mutta kosketuksesi jäljiltä ihooni jää polttava tunne.

Hiljaisuus valtaa hetkeksi maailman. Ympärillämme vain tuulee hiljaa niin, että kauniin ruskeat hiuksesi lepattavat. "Mun täytyi kertoa jollekin", henkäiset ensimmäisen kyyneleen valuessa poskeasi pitkin. "Ja sä... sä tunnuit oikealta."

Sä tunnuit oikealta. Nuo sanat vihlaisevat rinnassani. Ne repivät aukon, joka ei voi parantua koskaan.

Sivelen kielelläni hampaideni pintaa. Hampaani ovat unohtuneet taas harjata. Toisin kuin sinun, jotka sädehtivät aina valloittaen jokaisen pojan sydämen. Niin sinä teit minullekin. Näit minut ensimmäisenä yläkoulun päivänä ja hymyilit minulle.

Ja siitä lähtien me olemme olleet ystäviä. Vain ystäviä. Poikaystäväehdokkaita sinulla on ollut miljoona, mutten minä ole kuulunut koskaan joukkoon.

"Mä lupaan."

En edes tajua sanoneeni niin. Suuni jää auki, ihan kuin valmiina perumaan äskeisen lupauksen.

Silmistäsi pulpahtaa kyyneleitä ja syöksyt kaulaani.

"Kiitos, kiitos, kiitos", toistelet henkeäsi haukkoen. "Kiitos."

Taputan sinun selkääsi, mutta sitten käteni pysähtyy. Kuuluuko tyttöjen selkää taputtaa? Kaiken varalta lasken käteni selällesi, joka tärisee itkusta ja silitän indigonsinisen mekkosi pintaa.

Katsellessani auringonlaskua hiustesi lomasta huomaan jotain merkillistä.

Sormeni vapisevat.