Täydellisyys

Hejj 👀🖤

Miksi kaikki muut löytävät kuvia, jotka sopivat täydellisesti heidän postauksiinsa? 🙈 Mä en jaksanut paneutua etsimään yhtä kuvaa yhteen pikku postaukseen, joten tämä saa nyt kelvata. Kaipa tämäkin sopii.

Eipä muuta. Toivottavasti tykkäätte yhtään tästä tarinasta. :) Mä olen aina epävarma siitä, mitä mä julkaisen. Valitettavasti a i n a.

Mut joo. Hus hus lukemaan. ❤️

Kuva: Pinterest

Täydellisyys

Et sä näytäkään enää rumalta tytöltä rumissa kuteissa. Et. Ehkä korkeintaan hiuksesi hapsottavat. Mutta vain hiukan. Sen verran, että huomaan niiden kauneuden ensimmäisen kerran. 

Sä oot kuullut varmaan miljoona kommenttia sun hiuksista. Ehei, ei silleen kuin esimerkiksi Lilian on saanu. Se saa joka päivä kuulla omistavansa kiiltävimmät (eli kauniimmat) hiukset koko maailmassa. Mut sä. Sä, jonka korvat on aina piilossa vaalean hiuspehkosi alla. Variksenpesäksikö ne sun kutrejas kutsuu?

Hei arvatkaas mitä mä tulin äsken ajatelleeks: mä en koskaan oo nähnyt onks sulla korviksia. Nyt mä haluaisin tietää.

Sulla on ohut tuulitakki. En osaa sanoa minkä värinen. Jotain siniseen taittavaa. Lilianilla on aika samanväriset silmät. Ilmeisesti kauniit. Niinhän kaikki niitä sanoo.

Nojaat valopylvääseen. Ilmeesi on erikoinen. Kuvittelen sut katsomassa mua suoraan silmiin. Mutta silmäsi eivät suuntaudu tänne päinkään. Katseesi vaeltaa varjoissa puiden takana, täysin eri suunnassa.

Oon kateellinen sun isosiskolle, joka hengaa sun kanssa kylällä tosi usein koulun jälkeen. Se hymyilee sulle aurinkoisesti ja vetää sut kainaloonsa - aina sille vasemmalle puolelle. Oikea on varmaan tarkoitettu sen poikkikselle, joka myöskin on teidän kanssa joskus. Very sad. Mun vieressä olis tilaa vaan sulle. Yksin sulle.

Näen taivaalla tähtiä. Ne muodostavat kuvioita, mutten tunnista yhtäkään. Sä tunnistaisit. Sä seuraat aina opettajan selostusta kasvoillasi "ehkä tästä on jotain hyötyä" -ilme. Mä vaan istun takarivissä ja juttelen mun kavereille viestilappusilla. Rytättyjen post it -lappujen kirjo täyttää aina luokan roskiksen. Päivä toisensa jälkeen. Aina.

Yksi tähti kiinnittää mun huomion. Se loistaa hiljaa paikallaan taivaalla. Sillä hetkellä minusta tuntuu et jos tähti osaisi puhua, sillä olisi sun äänesi.

Ainoa ääni täällä hiljaisuudessa on kuitenkin puhelimeni. Piip. Piip. Piip piip.

Luokan ryhmään on tullut viestejä.

Olaf: Hei kellä ne huomisen bileet oli?

Sally: Eiks ne ollu Lilianil

Olaf: Aa kiitti

Mikael: Kuules jätkä kellä muulla ne olis

Olaf: Satuin vaan unohtaa kun äiti pakotti siivoon koko talon

Mikael: Justiinsa ja siinähän se muisti katoo

Olaf: Justiinsa. Mut mikä o Lilianin osoite?

Mikael: En mä viiti kertoo

Sally: Joku Luisketie

Mun täytyy vähän aikaa tuijotella viimeistä viestiä, joka pompahtaa valkoisena viestiruutuna näyttööni just ennen kuin suljen laitteeni. 

Wendy: Liusketie 3

Nään sut edelleen nojaamassa valopylvääseen. Siihen samaan mihin pari minuuttia sitten. Sä nojaat siihen ja sun kädessä on puhelin. No jaa. Mitä erikoista siinäkin muka on. Eihän sulla oo ystäviä jos ei oteta lukuun sun systeriä. Siinä tapauksessa puhelin on varmaan sun ainoo lohtu.

Mitä mä yritän?

Sun.

Eli Wendyn.

Ja jos sattuu kiinnostamaan niin mä oon se Lilian. Ja mä oon rakastunut. Ekaa kertaa, vaikka mulla on ollu (ja on totta kai vieläkin) tosi pitkä lista poikia roikkumassa kiinni helmassa. Mut sä et oo poika. Sä oot tyttö. Mut sä oot täydellinen, vaikka ennen mä en tienny sitä.