Mä toivoin että palaisit

Heissan <3

Mulla on nyt paljon kiirettä, niin en kerkee olla paljoa täällä blogimaailmassa. :) Ja päälle vielä Kimin (kirjoitusmotivaation) katoaminen. Kiva. :( Mutta sitten kun tutkiskelin kaikkia 66:ta blogini luonnosta, ongin tämän tekstin sieltä kaiken keskeltä. :D Tämän kirjoittamisesta on jo jonkin aikaa ja tiedän hyvin, ettei tää oo mikään mestariteos. Mutta jotain piti saada julkaistuksi. :D

Mä toivoin että palaisit

Mä toivoin että palaisit.

Mun sydän huusi

sunlämmintä katsetta,

joka luultavasti nyt kiinnittyi

johonkin toiseen

jossakin maailman toisella puolen.

Mä kaipasin sua

Mä tarvitsin sua

Jokainen kyynel,

jonka vuodatin,

muistutti vain sua

mutta en pystynyt lopettamaan.

Tuntui, että olisin menettänyt

vereni kaikki punasolut.

Kuin me kaksi oltaisiin

kaksi paperilappua lattialla,

jotka oli revitty erilleen

pelkästä vihasta.

Mä toivoin että palaisit.

Ja sitten sä palasit.

♡

Hymy

yhtä aurinkoinen kuin ennen

valaisi yhtäkkiä mun elämän

pimeän nurkan.

Ne pienet punasolut alkoivat kasvaa

(välittämättä siitä,

onko se edes mahdollista).

Koulussa kaikki tuijotti ja kyseli,

tahtoi tietää.

Mäkin tahdoin.

Mutta mä odotin sopivaa hetkeä.

Toisena päivänä mä tulin nurkan takaa

sun eteen naulakoille.

Hymyilin,

vaikka tiesin,

ettei se ollut mitään

verrattuna sun hymyyn.

"Moi Holly!"

sanoin tavoitellen

sun vihreää katsettasi.

"Moi."

Ei huutomerkkiä.

Sitten sä laskit katseesi lattiaan,

jota peittivät roskat ja kuminpalaset

(joita aina kiellettiin heittämästä toisen arkaan niskaan).

"Adam... me ollaan ohi."

Mä en oikeastaan tiennyt,

mitä tapahtui.

Mun katse singahti

sun kiiltäviin hiuksiisi

ja ääni säröili

- ja ne kaikki punasolut säröilivät

räks vain.

Ja sitten sä käännyit

ja purjehdit tiehesi

ja jätit mut

miettimään vanhoja aikoja,

joita en koskaan enää

saisi takaisin.